torstai 24. toukokuuta 2012

Ukko :3

 Tein kauan aikaa sitten tuon kortin Harry Potter- fanisivulla. Kun en sitä mihinkään muuhun ole tarvinnut, niin ajattelin lisätä tänne! 
On vaan niin mahtavaa, että kesäloma alkaa! Kun sitä on niin paljon odotettu ja suunnuteltu, niin kai se on jo ansaittua, että se nyt tulee :) Linnanmäkikauden aloitan luultavasti jo ensi sunnuntaina, mutta jos se reissu menee pieleen, niin sitten täytyy odottaa kesäkuun kymmenenteen päivään asti. 
Vaikka se tuntuu aivan hirveältä, aijon silti uskaltautua Ukkoon. Kirnussa ja Kieputtimessakin käyntiä on suunniteltu, mutta se saattaa jäädä vähän taka-alalle.

Hyvästi Firefox, tervettuloa Google Chrome! Kun kone on ennen ollut niin hidas tuolla Mozillalla, niin oli jo aika vaihtaa kevyempään selaimeen. No, nythän se on jo nopeutunut, ennen en pystynyt edes mennä Bloggeri- sivuille, koska kone oli niin hidas!

 Esimakua tulevista kuvista (Viime vuonna otettuja)


Sydämmellä: Tummapilvi

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!

Teen tänään äidilleni kaakkusen.  Olen ajatellut sellaista mustikka-lakritsi kakkua, ohjeet isosiskoni etsi Kinuskikissasta. Vähän jännittää, kun en ole koskaan leiponut täytekakkua, ja nyt se pitaisi tehdä yksin! OMG Help me.
Kun olimme Flashmobin aikana Senaatintorilla, alkoivat yllättäen hääkellot soida, ja kukas muu kuin itse hääpari tuli luoksemme! Tossa videossa loppupuolella näkyvä musta/harmaa takin hiha on minun takkini hiha < :) (=JEDIhymiö)

FlashMbissa oli ihan super mega mahtavaa! Ette arvaakkaan miltä niiden naamat näytti ku kerroin olevani 10/11! Ne luuli että mä olen 15...

Nyt pitää sanoo taas moikka, mutta lisään tähän vielä yhden videon.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Waterline Flashmob!

Lauantaina 17. 3 on tapahtuma, joka mullistaa jokaisen JedHeadin pään. MENEMME TANSSIMAAN JEDWARDIN EUROVIISUKAPPALEEN TAHDISSA KAISANIEMEN PUISTOON!!! Koitamme näin saada ihmiset äänestämään kyseistä duuoa Euroviisuissa. Sinne siis minäkin olen menossa ylihuomenna. Tulee niin JEPIC päivä!

Pyydän syvästi anteeksi, etten oleniitä keikkakuvia vielä ladannut koneelle, selitys: Latausjohto kaupassa :) Mutta heti kun sen löydön, niin lupaan ja vannon ladata kuvia tänne.
Toinen asia mitä pyydän anteeksi, on se, että viime postaukseni ilmestyi JOULUKUUSSA! On ollut kiireitä, ollaan juurik muutettu.

Tänään on äitini synttärit, onnea sille :) <3<3
Jee, olen vihdoin ja viimein löytänyt lempi sivustoni. Vaikka rakastankin bloggausta, silti on yksi sivu jolla on suurin alue sydämmessäni:
                 WOWJEDWARD
Siellä on kaikkea ajankohtaista Jedward asiaa, ja siitä tämä neiti pitää <3






Pari päivää sitten Kaaduin koulussa aika pahasti:
Olin lähdössä ET- tunnille, joka on eri luokassa. Luokkamme kynnyksen edessä on matto, johon sitten liukastuin. Täräytin pään kynnykseen, varpaasta tuli verta ja molemmissa käsivarsissa oli haava. Opettaja otti sellasen kylmäpussin mun otsaan, mutta ei se mutään auttanut, kuhmu tuli. Kotona kun vaihdoin laastaria varpaaseen, tajusin, että opettaja oli laittanut laastarin väärään varpaaseen XD

Chiau<3